Kuusivuotiaana odotin kauhuissani kouluunmenoa. Minua ei kauhistuttanut itse koulunkäynti vaan se, että minua alettaisiin lempinimeni sijasta kutsua Leenaksi. En tuntenut nimeä omakseni. Inhosin Leenaa. Itkuisena tivasin vanhemmiltani, miksi he olivat antaneet minulle ”vanhan ämmän nimen”.  Vanhemmat lohduttivat minua lupaamalla, että sitten aikuisena voisin vaihtaa nimeni, jos se edelleen tuntuisi vastenmieliseltä. Enemmän minua lohdutti se, että paras kaveri oli Mirja. Ei ollut häntäkään siunattu Niinalla, Jaanalla, Tiinalla, Sarilla tai edes Päivillä.

Aikuisena en vaihtanut nimeäni. Olin kasvanut siihen sisään. Vanhenin Leenaksi.

Ihmisen identiteetti kiteytyy nimeen, sanoo nimistöasiantuntija. Myös yrityksen tai yhteisön yhteys nimeensä muodostuu ajan saatossa varsin vahvaksi. Nimeä ei vaihdeta eikä uusia aputoiminimiä oteta käyttöön vain siksi, että vanhasta nimestä ei tykätä. Pitää olla parempia syitä.

Kansa – keitä ne on?

Kansanopiston linjojen opiskelijat ovat tyypillisesti parikymppisiä. Tulevana syksynä kirjaamme opiskelijoiksi nuoria, joiden syntymävuosi on 2000. Mitä nuoret aikuiset tietävät kansanopistosta? Miltä kansanopisto kuulostaa? ”Ajattelin, että kansanopisto on tarkoitettu itseäni vanhemmille, jo työelämässä oleville aikuisille. Täällä huomasinkin olevani omanikäisteni ja omanlaisteni seurassa”, kertoo Leevi Rantanen, joka opiskeli Kasvatus- ja opetusalan linjalla lukuvuonna 2017-18.

Kansa on hyvä suomen kielen sana, mutta nuoriso ei tunnista siitä itseään. Jonkin valtion väestö, jonkin seudun asukkaat, työväki, alemmat yhteiskuntaluokat, epälukuinen ihmisjoukko. Tutut kansan-alkuiset sanat eivät liioin tee kansaa tykö – pikemminkin päinvastoin. Kansaneläke, kansanlaulu, kansanrunous, kansansuosikki, kansantalous. Kun kansa ei kuulosta omanikäiseltä tai omanlaiselta, kansanopistokaan tuskin välittää yhteisön identiteetistä olennaista ja oikeanlaista tietoa. Kohderyhmä loittonee koulutuksesta, eikä oikeita säveliä soittava puskaradio kuulu kaikkialle.

Miksi Vapaa akatemia?

Tästedes Lahden kansanopiston linjat ovat Vapaa akatemia. Linjat ovat vapaata sivistystyötä. Niiden opetuksen tavoitteet asetetaan, opetussuunnitelmat laaditaan ja työtavoista päätetään opistossa. Yksityisen säätiön ylläpitämässä opistossa päätöksenteko on notkeaa ja tarvittaessa nopeaa. Opistolla ei ole poliittisia tai uskonnollisia kytköksiä. Emme tarjoa valmiita totuuksia vaan kehotamme opiskelijoita etsimään totuutta itse. Opiskelijat kuvaavat ilmapiiriä yleensä sanalla rento, sillä sääntöjä ja rajoituksia on niukasti ja yhteisössä vallitsee matala hierarkia. Vapaa? Kyllä.

Huomattava osa opiskelijoistamme pyrkii ja pääsee opistovuoden jälkeen ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Moni kiilaa jo opistossa jalkansa tukevasti akateemiseen ovenrakoon suorittamalla avoimen korkeakoulun opintoja. Opistovuosi on siirtymävaihe, joka treenaa nuorta A-juniorista aikuisten sarjatasolle – jos jalkapallovertaus sallitaan. Akatemia? Kyllä.

***

Opiskelijamme eivät vanhene Leenoiksi. Joka syksy ovella ovat uudet parikymppiset. Niinpä annoimme kansanopistolinjojen kasvaa nimestään ulos. Ne nuorenivat Vapaaksi akatemiaksi.

Laitan Leeville sähköpostia. Kerron, että kansanopistolinjat ovat nyt Vapaa akatemia. Kysyn, miltä kuulostaa. ”Kuulostaa just hyvältä.”

***

Vuosina 1940-49 Leena oli seitsemänneksi suosituin tytön nimi. Eniten Leenoja on vuosina 1940-59 syntyneiden joukossa. Kirjoittaja – opiston kehittämispäällikkö ja Kielitoimiston sanakirjan suurkuluttaja – ja Mirja aloittivat koulunkäynnin vuonna 1975.