Maailmansodan vuodet 1915–1918
Maailmansota tunkeutuu opiston elämään
Ensimmäinen maailmansota alkoi heinäkuussa 1914. Itärintaman sotatoimet aiheuttivat venäläisille joukoille suuria miehistötappioita ja haavoittuneiden hoito muodosti vaikeasti ratkaistavan ongelman. Annettujen määräysten mukaan myös Suomeen oli perustettava useita tilapäisiä sotilassairaaloita haavoittuneiden venäläisten sotilaiden hoitamista varten. Niistä huolehtiminen annettiin erityisen komitean tehtäväksi. Sen lisäksi keisari-suuriruhtinas esitti armollisen toivomuksen, että myös kuntien aloitteesta perustettaisiin väliaikaisia sotilassairaaloita.
Lahdessa kaupunginvaltuusto päätti tarjota kunnallissairaalasta miesten lasarettiosaston käytettäväksi väliaikaisena sotilassairaalana. Osastolle sijoitettiin tarkoitusta varten 20 sairaansijaa ja sinne otettiin ensimmäiset haavoittuneet 1.12.1914. Hämeen läänin kuvernööri esitti kuitenkin toivomuksen, että Lahden kaupunki voisi tarjota hoitoa yhteensä noin 100 haavoittuneelle. Maistraatin mukaan väliaikaista sotilassairaalaa varten oli vuokrattavissa Lahden kansanopiston rakennus, minkä lisäksi Tähti -nimisen matkustajakodin omistaja oli tarjonnut samaan tarkoitukseen 11 pienempää huonetta ja keittiön käsittävän huoneiston.
Samanaikaisesti oli myös Hollolassa vireillä väliaikaisen sotilassairaalan perustaminen. Lokakuun alussa 1914 pidetyn kokouksen perusteella Hollolan kuntakokouksen esimies Emil Turva kutsui Hollolan ja Jämsän kihlakuntiin kuuluvien kuntien edustajat kokoukseen väliaikaisen sotilassairaalan järjestämiseksi. Lokakuun lopulla 1914 pidetyssä kokouksessa olivat Lahden kaupungin lisäksi edustettuina Hollola, Nastola, Asikkala, Padasjoki, Koski Hl, Lammi, Korpilahti, Kuorevesi, Kuhmalahti, Kuhmoinen ja Jämsä.
Koska Lahden kaupunki oli jo ryhtynyt toimenpiteisiin asian johdosta, päättivät muut kunnat perustaa yhdessä väliaikaisen sotilassairaalan, jossa olisi 60 sairaansijaa. Näin Lahdessa olisi tarkoitusta varten kaikkiaan 80 sairaansijaa. Sen lisäksi kunnat ja Lahden kaupunki sopivat sairaansijojen lisäämisestä tarvittaessa niin, että niitä olisi yhteensä sata.
Ympäristökuntien ylläpitämää sairaalaa varten saatiin käyttöön kansanopiston rakennuksesta juhlasali sekä lisäksi Pihlmanin ja Fellmanin talot. Huhtikuun alussa 1915 Lahden kaupunginvaltuusto saattoi todeta, että kuvernöörin toivomus 100 sairaansijan järjestämisestä Lahteen haavoittuneiden sotilaiden hoitoa varten oli toteutunut. Kaikesta päätellen sairaalatoiminta kansanopistolla alkoi vasta huhtikuun alussa 1915. Sairaalan suomalaisena lääkärinä oli K. E. Juselius, aikaisempi Iin kunnanlääkäri, joka Lahdessa asuessaan kävi pitämässä myös kunnanlääkärin vastaanottoa Nastolassa.
Koska väliaikaisen sotilassairaalan käytössä oli kansanopistolla vain juhlasali, ei sairaalan toiminta sanottavasti vaikeuttanut opiston elämää. Johtaja Edla Kojonen viittaa asiaan lyhyesti opiston vuosikirjassa 1940–41: ” ’Maailmansota’ toi juhlasaliimme venäläisen sotilassairaalan ja vähällä piti etteivät jo silloin ottaneet koko taloa. Työtä voimme kuitenkin tehdä vaikka kuin ’veitsen terällä’ epämieluisten vuokralaistemme tähden.”
Kansanopiston vuosikirjassa 1915–1916 todetaan, että opistolla ollut sotilassairaala lopettaa toimintansa ensi syyskuun 1. p:nä, ”kun kunnat eivät sitä enää voi kannattaa.” Sekä kuntien että Lahden kaupungin ylläpitämien väliaikaisten sotilassairaaloiden toiminta päättyikin elokuun lopussa 1916.
Kansalaissodan onnettomuuden keskellä
Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi 6.12.1917. Sen jälkeen seurasi Venäjän vallankumouksen innostamana vasemmistolainen kansannousu, joka johti kansalaissodan syttymiseen tammikuun lopulla 1918. Vasemmistolaiset punaiset suorittivat silloin vallankaappauksen, jonka seurauksena eteläinen Suomi joutui heidän valtaansa, mutta oikeistolaiset valkoiset pystyivät pitämään maan pohjoisosat hallinnassaan. Lahdessa punaisten sairaita ja sotatoimissa haavoittuneita hoidettiin aluksi kunnallissairaalassa.
Kansanopiston kevätlukukausi käynnistyi normaalisti tammikuussa 1918. Pian toiminta alkoi kuitenkin hiipua, kun miespuoliset opettajat ja opiskelijat vähitellen poistuivat opistolta ”muihin tehtäviin”. Punakaartin edustajat kävivät jo 28.1.1918 vaatimassa kansanopistoa käyttöönsä. Muutamaa päivää myöhemmin eli 2.2.1918 kansanopistolta otettiin punakaartin sairaalaksi juhlasali eli Isopirtti ja henkilökunnan asunnoiksi kaksi huonetta. Haavoittuneiden määrän kasvaessa vaadittiin 15.3.1918 sairaalakäyttöön lisäksi kolme luokkahuonetta, opiston suuri keittiö ja kaksi opettajanhuonetta. Enimmillään tähän sairaalaan mahdutettiin peräti 200 hoitopaikkaa. Lisäksi punakaartilla oli sairaala Hennalan varuskunnassa sekä sairastupia palokunnantalolla, Kansallis-Osake-Pankin rakennuksessa ja Rukoushuoneella sekä lyhyen aikaa Työväentalolla. [Katso myös kirjoitusta Lääkintähuolto Lahdessa vuoden 1918 taistelujen aikana. Osa 2.]
Punaisten rintamalinjojen alkaessa pettää määrättiin jo huhtikuun puolivälissä, että kansanopistolla oleva sairaala on siirrettävä Viipuriin. Evakuointi ei kuitenkaan onnistunut enää tarkoitetulla tavalla ja kansanopistolle jäi hoidettavaksi noin 200 sairasta ja haavoittunutta sen joutuessa 19.4.1918 illalla saksalaisten haltuun. Taistelut kansanopiston ja rautatieaseman välillä olivat olleet ankaria.
Osa sairaalan henkilökuntaan vielä kuuluneista venäläisistä ja punaisista sotilashenkilöistä yritti naamioitua hoidettaviksi. Kertomansa mukaan johtaja Rope Kojonen joutui erottelemaan valkoiset ja punaiset toisistaan, minkä jälkeen saksalaiset tarkastivat jokaisen. Ne punaiset, joilta tavattiin ase, vietiin pihalle ja ammuttiin heti. Seuraavana aamuna todettiin monia kuolleita kansanopiston nurkissa ja pihalla. Saksalaisten toimeenpanemiin teloituksiin lienee ainakin osittain vaikuttanut se, että punaiset olivat Punaisen Ristin lipulla varustetun sairaalansa suojista tulittaneet ankarasti rautatieaseman suunnalla olleita saksalaisia joukkoja.
Edla Kojonen kuvaa kansalaissodan aikaisia tapahtumia opiston vuosikirjassa 1940–41 seuraavasti: ”Tulivat vuoden 1918 riistävät ja raastavat päivät. Taaskin sairaala, nyt haavoittuneille harhaanjohdetuille kansalaisillemme, – miten raskasta sitä nähdä! – Pistinniekat vartijat joka ovella, kotitarkastuksia päivin ja öin, ampumisuhkauksia. Opetustyötä ei voitu tehdä, muuta – vaarallisempaa – tehtiin. Olihan miesväkemme rintamalla. Tuli vapautus. Se tuli sydäntä viiltävän verisesti opiston huoneisiin ja tanhuville.”
Lahden kaupunki ja erityisesti Juhakkalan mäki, jolla kansanopistokin sijaitsi, oli 21.4.–1.5.1918 punaisten tykkitulen kohteena. Kansanopiston rakennukseen osui sinä aikana 14 tykinammusta ja lisäksi suuri määrä kiväärinkuulia. Lahden taistelujen tauottua 1.5.1918 siirrettiin hoidon tarpeessa vielä olleet punaisten sotilaat kunnallissairaalan lääkärin G. A. von Zweygbergin mukaan pian sotavankisairaalaan, joka oli perustettu Vuorikadun varrella olevalle kaupungin kansakoululle. Rope Kojosen tieto siitä, että punaisia olisi hoidettu kansanopistolla heinäkuun puoliväliin saakka, lienee virheellinen.
Saksalainen komppania oli Anelma Vuorion (o.s. Kojonen) mukaan majoitettuna kansanopistolle kenttäkeittiöineen, hevosineen ja kuormastoineen kaikkiaan kuusi viikkoa eli toukokuun loppuun. Saksalaisten sairaat ja haavoittuneet hoidettiin viereisen kunnallissairaalan kulkutautiosaston rakennuksessa. Kansanopiston suuressa ruokasalissa muonitettiin 21.4.1918 alkaen päivittäin myös yli tuhat valkoisten sotilasta. Saksalaisten lähdettyä kansanopisto oli kesä- ja heinäkuussa valkoisten joukko-osastojen käytössä. Kun opiston juhlasali oli saatu siivotuksi ja hieman korjatuksi, toimivat siellä valtiorikosoikeuden osastot 71–76 lokakuun lopulle saakka.
Anelma Vuorio kertoo kirjassaan ”Kukaton morsian” opiston tilasta kansalaissodan tapahtumien jälkeen: ”Kun opisto vihdoin lokakuun viimeisellä viikolla vapautui kaikista kutsumattomista vieraista, oli se hirveässä kunnossa. Asuinhuoneiden tapetit oli revitty, rappaus lohottu, seinät saastutettu riettailla kuvilla ja kirjoituksilla. Mädäntyneitä sillejä viskottu nurkkiin, tallattu polkuja lattioihin limaskikengillä. Osa ikkunoista oli säpäleinä, katto seulana, seinissä pommien aukot. Huonekalut oli rikottu, astiastot ja vuodevaatteet ’kävelleet’ pois. Syöpäläisiä kuhisi kaikkialla. Kurjimmassa kunnossa oli näyttämö ja siihen liittyvä pukuhuone. Niissä olivat valtiorikosoikeudessa syytetyt odottaneet juttunsa käsittelyä ja tuomiota.” Tilojen kunnostamisen ja siivoamisen jälkeen uusi lukuvuosi pääsi alkamaan 1.11.1919.