Voisi sanoa, että ajauduin töihin Lahden kansanopistoon. Kuulemma kansanopistojen opettajille käy usein niin: he ajautuvat töihin kansanopistoon, eivät haaveilleet siitä lapsesta asti. Luin tämän jostakin, ehkä OAJ:n sivuilta tai sitten muualta. Se kohta oli ajautunut pois, kun yritin etsiä sen käsiini uudelleen.

Ajautuminen kuulostaa jotenkin negatiiviselta. Tulee mieleen haaksirikkoutuneesta laivasta pelastautunut, yksin jäljelle jäänyt matkustaja, joka ajautuu lähimmälle autiolle saarelle, kun ei muuallekaan pääse. Sinne hän sitten jää.

Minulle ajautuminen ei tarkoita risupartaista Robinson Crusoen jäljitelmää. Sen sijaan uskon, että on olemassa vahvasti hyvänlaatuista ajautumista. Se on sellaista, jossa päädyt tavalla tai toisella parempaan tilanteeseen, kuin alun perin kuvittelit. Itse asiassa tällaista ajautumista voisi jopa kutsua näennäiseksi ajautumiseksi: jälkeenpäin katsottuna voi nimittäin vaikuttaa siltä, että tarinaa lähes käsittämättömällä tavalla ohjasi selkeä juoni, jonka myötä päähenkilö lopulta löysi itsensä juuri oikeasta paikasta.

Saattaa kuitenkin olla, että jossakin kohden tätä näennäistä ajautumisprosessia olit hetken aikaa hieman ”hukassa” ja aallot löivät pääsi ylitse. Näin kävi itsellenikin poimiessani yliopiston opintotarjonnasta pakettiini psykologiaa, kasvatustiedettä ja draamakasvatusta. Opiskeluaikoina pohdiskelin toisinaan esimerkiksi jotakin tämän suuntaista: ”Miksi ihmeessä valitsin juuri nämä oppiaineet? Kyllä, ne ehdottomasti kiinnostavat minua. Mutta eihän tällainen kokonaisuus ole ollenkaan järkevä. Missä maailmassa tällaisella aineyhdistelmällä voi opettaa ja ketä?”

Sitten kävi sillä tavalla, että valmistuin. Sen jälkeen tapahtui niin, että Lahden kansanopistoon perustettiin psykologian linja, johon haettiin opettajaa. Siinä samassa ilmeni, että linjalle tarvittiin myös draamaopettaja. Kävi vielä niinkin, että kasvatustieteen opettajasta oli hyötyä.

Olin ajautunut oikeaan paikkaan. Tai paremminkin: juuri tännehän minun tarinani kulki, en vain vielä tiennyt sitä itse.

Psykologian linja, kuten muutkin Lahden kansanopiston vapaan sivistystyön linjat, kuuluu nykyisin Vapaaseen akatemiaan. Vapaa akatemia tarjoaa opintoja kolmella ytimekkäällä osa-alueella: taide, tiede ja teatteri. Mutta miten Vapaaseen akatemiaan päädytään – siis yleisesti ottaen eli muutkin kuin minä?

Monella Vapaan akatemian opiskelijalla saattoi alun perin olla muita suunnitelmia tälle vuodelle. Osa oli esimerkiksi hakenut yliopistoon, mutta ovet eivät vielä sillä kerralla auenneet. Useammankin opiskelijan kohdalla äiti oli lopulta ollut se henkilö, joka työnsi lapsensa nenän eteen Lahden kansanopiston esitteen ja sanoi: ”Entäpä tämä vaihtoehto?”

Ja niin opiskelijat ajautuivat Lahden kansanopistoon. Tekemään mitä? Pyörimään ympyrää autiolla saarella? Ei, vaan saamaan uutta tietoa itseään kiinnostavasta alasta, kehittymään taiteilijoina, rakentamaan syvällistä akateemista ja tieteellistä ymmärrystä sekä taakseen katsomatta heittäytymään teatterin sykähdyttävään maailmaan. Mihin ja miten opiskelijat päättävätkin jatkaa Vapaassa akatemiassa viettämänsä vuoden jälkeen, he eivät jatka matkaansa varustamattomina tai tismalleen samanlaisina, kuin olivat tänne tullessaan. He jatkavat matkaansa mukanaan monta uutta työkalua saavuttaa unelmiaan ja kohdata tulevaisuuden haasteita – ja myös selvitä niistä.

Vapaa akatemia ei ole ”välivuosi”. Se on ennemminkin valmius lentää, silta ja värikäs puutarha. Ei haittaa, jos ajauduit tänne. Ei haittaa, jos tulet ajautumaan tänne. Tässä tarinassa on hyvä juoni. Tervetuloa.

-Janni Alho

***

Kirjoittaja on Psykologian linjan opettaja