Henna Heikkilä seisoo Lahden kansanopiston teatterin aulassa. Kädessä on vasara, katse tähyää kattoon. ”Tässä vois olla verho ja toinen jossain tuolla”, teatterikoulutuksen vastuuopettaja Timo Raita viittilöi. Timo lähtee ja jättää verhoasian assistentin ratkaistavaksi.
Tähän tilanteeseen Henna on kulkenut pitkän matkan ja ”myllyn läpi”, kuten hän itse sanoo. ”Lukiolaisena kuulin Teatteri Vanhan Jukon jonossa siilitukkaisten tyttöjen puhuvan jostakin teatterilinjasta. Kotona kirjoitin päiväkirjaan, että haluaisin olla kuten he.” Keväällä 2015 Henna tuli opistolle katsomaan Reviisorin. ”Mitään en ymmärtänyt muuta kuin että se oli tosi hienoa.” Ringetteä pelaavassa tytössä oli syttynyt palo teatterin tekemiseen.
Kun Henna ensimmäistä kertaa haki teatterikoulutukseen, intoa oli enemmän kuin ymmärrystä. ”Ennakkotehtäväni ei tehnyt vaikutusta valitsijoihin”, Henna naurahtaa. ”Siitä varmaan paistoi läpi, etten oikein tiennyt, mistä teatterissa on kyse.” Pettymys nujersi mutta vain hetkeksi. ”Tulin katsomaan Oidipuksen. Taas oli hieno. Mitään en tosin taaskaan tainnut ymmärtää.”
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta
”Tulen tavallisesta perheestä, jossa vanhemmat eivät ole taiteen alan ihmisiä. Löysin teatterin varsinaisesti vasta 21-vuotiaana. Halusin ehdottomasti ensin tänne oppimaan, ennen kuin alan havitella pääsyä alan korkeakoulutukseen.”
Kesän 2016 pääsykokeissa ovet teatterikoulutukseen aukesivat. Henna muistelee ensimmäistä vuottaan ja sanoo olleensa raakile. Hän koki aikoja, jolloin näyttämölle meno tuntui mahdottomalta. ”En tiedä, mikä olisi ollut turvallisempi paikka olla hädissään ja peloissaan.”
Tänä lukuvuonna Henna Heikkilä tukee ja tuutoroi uusia opiskelijoita sekä kantaa vastuuta esitysten tuotannosta – ja välillä heiluttaa vasaraa. Pestiin kuuluu monia arkisia tehtäviä. ”Ihan mielelläni siivoan, järjestelen paikkoja ja mitä nyt ikinä saankin tehdä tämän yhteisön hyväksi. Haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa tämän teatterin ja täällä tehtävän taiteen kehittämiseen.”