Teatterikoulutuksen kommenttiraita

Maaliskuu on aina ollut kiihkeää aikaa teatterikoulutuksessa, eikä tämä kevät tee siihen poikkeusta. Kuun alussa lähdimme kakkosten kanssa kaksi viikkoa kestävälle Suomen-kiertueelle. Pakkasimme tarvittavat kamat peräkärryihin, itsemme kahteen pikkubussiin ja pamautimme ensimmäiseksi Hämeenlinnaan Erästeatterin vieraaksi. Kahden viikon aikana ehdimme kiertää kymmenen paikkakuntaa eri puolella Suomea. Esitykset onnistuivat hyvin, ja niistä seurasi kiinnostavia keskusteluja katsojien kanssa. Reissusta jäi käteen paljon hienoja kokemuksia.

Itselleni yksi tärkeimmistä tapahtumista kiertueella oli Mynämäellä erään opiskelijamme kotipaikassa. Menin aamulla heidän kanalaansa kuvaamaan linnuista videota lapsilleni. Kanat kuopsuttelivat nokilla kenkiäni tutustuakseen, ja minä kerroin niille ikävöiväni lapsia. Kiertueväsymyksen keskellä tämä pysähtynyt hetki Madame Moccan ja Latte-Justiinan kanssa tuntui hyvin erityiseltä.

Kun kakkoset jatkoivat kiertuetta Vaasaan, palasin itse Kokkolasta Lahteen seuraamaan ykkösten pääproduktion harjoituksia. Tämän viikon perjantaina saa ensi-iltansa William Shakespearen Othello, jota ohjaa teatterikorkeakoululainen Ona Korpiranta. Onneksi meidän vanhana opiskelijana Ona tietää, miten pitkiksi päivät voivat ensi-ilta viikoilla venyä (ainakin Lahden kansanopiston teatterikoulutuksessa). Se on kova paikka kenelle tahansa ohjaajalle. Itse olen kokenut sen joka kevät viimeisen viiden vuoden ajan. Kahdenkymmenen esiintyjän kolmetuntisessa esityksessä riittää tekemistä, ja se näkyy kaikkien tekijöiden väsymystilassa. Kiertueella vastuksena olivat päivien rytmittömyys ja vaihtuvat olosuhteet, mutta itse esityksiä ei tarvinnut stressata. Niihin oli jo luotto. Ykkösten tilanne on toinen. Me emme vielä tiedä, mitä tästä tulee – onnistummeko?

*    *   *

Ehkä yksi tarkeimmistä taidoista, mitä produktioiden aikana harjoitellaan, on stressin-, epävarmuuden- ja kaaoksensietokyky. Aikaa on vähän, tehtävää paljon, eikä kovassa työtahdissa omaa uni- ja ravintotasapainoa pysty pitämään optimitasolla. On opittava säilyttämään toimintakykynsä ja rauhallisuutensa, vaikka painetta tulee joka suunnalta. Kun ensi-ilta on ohi ja kiireet helpottavat, seuraa toinen yhtä tärkeä vaihe – palautuminen. Vaikka on tärkeää oppia venyttämään rajojaan ja mennä epämukavuusalueelle, yhtä tärkeää on osata palautua. Palata omalle mukavuusalueelleen, sinne missä keho ja mieli saa toimia rennosti ja vapaasti. Tässä on lyhykäisyydessään oppimisen peruskaava. Omaa osaamisaluetta venytetään, ja sitten annetaan aikaa prosessoinnille ja palautumiselle. Sen jälkeen sama toistetaan. Toiston myötä omat rajat ja osaaminen (joskus jopa minuus) laajenevat. Välillä on hyvä tehdä täysillä, ja välillä on hyvä rauhoittua. Kumpaa sinä nyt tarvitset?

-Timo Raita

*   *    *

Kommenttiraidan kirjoittaja Timo Raita on Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen vastuuopettaja,