Mitä maksaa vahvistunut itsetunto? Entä oman taiteilijuuden löytäminen? Minkä hintalapun annat opiskelutaidoille, joilla pärjää yliopistossa?

Vietin pääsiäisen jälkeen muutaman päivän Lontoossa. Ohjelmassa oli päämäärätöntä kävelyä, museoissa luuhaamista ja teatteria.

Wyndham’s-teatterissa näkemäni Arthur Millerin näytelmä The Price palaa mieleeni toistuvasti. Siinä keski-ikäinen poliisikonstaapeli Victor Franz (Brendan Coyle) on palannut purkutuomion saaneeseen lapsuudenkotiinsa sopimaan huonekalujen myynnistä ja jännittämään, mahtaako menestynyt pikkuveli (Adrian Lukis) lainkaan ilmestyä paikalle. Heidän edellisestä tapaamisestaan on vierähtänyt 16 vuotta.

Show’n varastaa iäkäs vanhan tavaran kauppias Gregory Solomon, jota esittää Hercule Poirot’n roolista tuttu David Suchet. Siinä missä Victor haluaisi aikailematta selvittää, paljonko Solomon aikoo mööpeleistä maksaa, tämä haluaa lähestyä kysymystä kiireettömästi ja monisanaisesti. Solomon kiertelee ja kaartelee myös näyttämöllä. Hän silittelee ja mittailee huonekaluja ja puntaroi niiden mennyttä ja tulevaa elämää.

Kuten arvata saattaa, kysymys hinnasta lavenee koskettamaan muutakin kuin vanhojen huonekalujen oletettua tai käypää arvoa. Kun kirurgiveli lopulta saapuu, edessä on pitkään vältelty ja paikoin raatelevaksi äityvä keskustelu siitä, minkä hinnan Franzin veljekset ovat valinnoistaan maksaneet. 1930-luvun laman nujertaman isän nojatuoli seisoo tukevasti keskellä näyttämöä, muusikon urasta luopuneen äidin harppu lähes yhtä näyttävästi etualalla.

* * *

Lontoon-loman jälkeen pääni on täyttynyt taas kotoisilla työasioilla. Päällimmäisenä pyörii Vapaa akatemia ja sen markkinointi. Viestintäryhmämme (Jani Enqvist, Mikko Kerttula, Radek Karkulowski ja minä) tapaamisissa asialistat ovat näinä aikoina pitkiä, aikaa aina liian vähän mutta innostusta ja kehittämishalua sitäkin enemmän.

Tiedän vanhastaan, että suuri kanto opiskelijarekrytoinnin kaskessa on koulutuksen maksullisuus. Suomalainen nuori aikuinen on autuaan tottunut siihen, että opetuksesta ei peritä maksuja. Lukio-opiskeluun kulunut summa saattaa kaihertaa mieltä pitkään senkin jälkeen, kun valkolakki on ensimmäiset vappupiknikit nähnyt ja niillä hiukan siipeensä saanut.

Vapaan akatemian koulutuksilla on hinta, mutta mikä on niiden arvo? Name the price! Haluaisin lähestyä kysymystä Gregory Solomonin tapaan.

Kun opiskelijat kertovat, että lukuvuoden mittaan itseluottamus on kasvanut ja usko omaan osaamiseen vahvistunut, että omasta ryhmästä on muodostunut kuin perhe ja yhdessä työstetystä projektista rakas seikkailu, tai kun alumni kertoo, että Lahdessa opitusta on ollut yliopistossa huomattavaa hyötyä, näissä kommenteissa ei mainita rahaa ja maksuja. Kun opiskelija lukuvuoden päätteeksi kirjoittaa palautekyselyyn, että hän rakastui täällä elämäänsä, ymmärrän, että kokemus on ollut priceless.

Siltikin: maksuista täytyy puhua. Talouspäällikön kanssa samassa toimistossa työskentelevänä ymmärrän, että myös mahdollisista maksuvaikeuksista pitää puhua – mieluummin ajoissa kuin liian myöhään. Niinpä, jos olet aikeissa hakea Vapaaseen akatemiaan, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan seikkailuun, josta tulee sinulle rakas. Samalla kysyn: olethan muistanut selvittää, miten rahoitat opiskelusi?

*   *   *

Kirjoittaja on opiston kehittämispäällikkö, anglofiili ja Brendan Coylen ihailija.