Kyselytutkimukset ovat ”helppo tapa kerätä aineistoa” – näin sanotaan, ja näin ajattelin itsekin, ennen kuin istuin oikeasti projektia varten tehtävän kyselytutkimuksen ääreen.

Yliopistossa olin tehnyt useita kyselytutkimuksia jo aiemmin, mutta silloin aihe ja vastaajaryhmä oli hyvin rajattu. Jos vastaajaryhmiä olisi vain yksi, väite helppoudesta ehkä pitäisi paikkansa nytkin. Mutta kun ryhmiä on monta, pitäisi osata asettua yhtä aikaa moneen eri näkökulmaan. Siinä se helppous alkaakin sitten rapista.

Kysymysten muotoilu on yllättävän vaikeaa

Ensimmäinen kompastuskivi on kysymysten muotoilu. Miten kysyn asian niin, että siihen ylipäätään pystyy vastaamaan järkevästi? Olen huomaamattani tehnyt tuplakysymyksiä, jotka näyttävät paperilla ihan viattomilta, kunnes joku yrittää vastata niihin yhdellä rastilla. Olen myös huomannut jälkikäteen, että tietylle ryhmälle rakentamani kysymyspatteristo ei kosketakaan koko ryhmää, vaan osa vastaajista jää kysymysten ulkopuolelle, ilman että sitä tajuaa etukäteen.

Ja sitten alkaa se loputon mietintä. Mietin mietin mietin sanamuotoja. Mietin mietin mietin, miten vastauksista saisi mahdollisimman vertailukelpoisia, jotta niitä voisi ylipäätään asettaa rinnakkain. Mietin mietin mietin, miten saan ihmiset kertomaan oman mielipiteensä ohjaamatta heitä vastaamaan minun toivomallani tavalla. Jokainen sana kysymyksessä tuntuu kantavan mukanaan piilo-oletuksen, jota ei aina itse edes huomaa, ennen kuin joku toinen lukee lomakkeen. Huomaamattani olen käyttänyt omaa ja projektikavereiden aikaa jo useamman tunnin.

Henkilötiedot ja lainsäädännön vaatimukset

Kysymysten muotoilun rinnalla kulkee toinen, hiljaisempi mutta yhtä painava pohdinta: entäs henkilötiedot? Kuka niitä oikeastaan säilöö ja missä? Mikä lainsäädäntö niihin pätee? Ja kun mukana on vielä EU-rahoitus, tulee lisäkysymys: velvoittaako se säilyttämään aineistoa tietyn ajan, ja mitä se tarkoittaa käytännössä sen datan suhteen, jota kerään ihmisiltä, jotka luottavat siihen, että vastaavat turvallisesti?

Luen ohjeita, kysyn työkaverilta, selvitän asiaa. Aikaa kuluu.

Miten pidän vastaajan mielenkiinnon yllä?

Sitten on vielä se osa, joka tuntuu kaikkein käytännöllisimmältä, mutta on yhtä aikaa vaikea tehtävä: miten säilytän vastaajan mielenkiinnon loppuun asti? Kysymystyyppejä on monenlaisia – monivalintaa, likertiä, avoimia vastauksia – ja jos yhtä tyyppiä on liikaa peräkkäin, vastaaminen saattaa jäädä kesken. Avoimet kysymykset ovat sinänsä hyviä, kunhan vastaaja jaksaa vastata laajasti; jos vastaus jää lyhyeksi, data on aika ohutta. Monivalinta ja muut strukturoidut muodot taas ovat nopeita vastata, mutta eivät anna vastaajan omalle äänelle juuri mitään tilaa.

Kyselytutkimukset ovat ”helppo tapa kerätä aineistoa”?!?

En oikeastaan tiedä, mihin tämä pohdinta lopulta johtaa – ehkä siihen, että hyvä kysely ei ole koskaan valmis ensimmäisellä yrittämällä, vaan se hioutuu useamman kierroksen ja useamman virheen kautta. Nyt jo kolmas kierros kollegojen kommenteille ja korjausehdotuksille… Ja ehkä kun seuraavan kerran kuulen jonkun sanovan tuon lauseen, nyökkään mutta ajattelen samalla ihan jotain muuta 😀

Teksti: Emilia Riipinen
Kuva: Andrii Dodonov, iStock by Getty Images