Annika Koski

Tärkeää on ihmisen kohtaaminen yksilönä

”Saan voimaa oppimisesta, ohjaamisesta ja opettamisesta. Tiesin jo opiskelijana, että haluan saada kokonaisvaltaisen kuvan ihmisen oppimisesta ja tämän vuoksi opiskelin kasvatustieteen pääaineopintojen ohella sekä luokanopettajan että kasvatustieteen opettajan opinnot.

Pitkän luokanopettajaurani aikana täydensin osaamistani erityispedagogiikan ja Neuropsykiatrisen valmentajan opinnoilla. Aikuisopettajan työhön siirryttyäni jatkoin psykologian opintojani ja pätevöidyin psykologian opettajaksi.

Opetuksessa minulle on tärkeää ihmisen kohtaaminen yksilönä sekä opiskelijoiden kannustaminen ja tukeminen omien haaveiden toteuttamisessa.

Uskon positiivisen pedagogiikan voimaan kaikenikäisten opiskelijoiden ohjauksessa. Opetukseni kulmakivi on opiskelijoiden oppimaanoppimistaitojen kehittäminen yksilöllisen ohjauksen ja monipuolisten opetusmenetelmien avulla. Kasvatustieteen ja psykologian vastuuopettajana Vapaassa akatemiassa olen saanut rakentaa koulutuksemme näiden itselleni keskeisten pedagogisten periaatteiden mukaisesti.

Vapaa-ajalla nautin luonnossa liikkumisesta, kaikenlaisesta reissaamisesta ja kirjallisuudesta. Liikunta ja mindfulness kuuluvat myös osaksi arkeani, samoin kolmen lapseni kanssa yhdessä touhuaminen.”

Terveisin
Annika

Pin It on Pinterest