
Lukutaito on avain aktiiviseen toimijuuteen
”Aikuisten maahanmuuttajien lukutaitoryhmän opettaminen on todella palkitsevaa!” toteaa Lahden kansanopiston opettaja Annika Koski. Hänellä on pitkä kokemus kaikenikäisten suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten opettamisesta koulutuspolun eri vaiheissa, alkuopetuksesta korkea-asteelle.
Kosken työtavalle on ominaista positiivinen pedagogiikka: myönteisten tunteiden ja ryhmän keskinäisen vuorovaikutuksen vaaliminen sekä pientenkin edistysaskelten huomioiminen.
”Lukutaitoryhmän aikuisten keskittynyt ja ahkera opiskelu ja motivaatio oppia on ihailtavaa! Samalla luokassa vallitsee hyvä fiilis. On mukavaa puheensorinaa ja naurua.”
Koski myöntää, että toisinaan opiskelijoiden edistymistä hankaloittavat koulun ulkopuoliset velvollisuudet ja huolet. Aikuisuus ja elämäntilanne voivat toisaalta rikastuttaa opetusta. ”Heillä on paljon elämänkokemusta ja monia vahvuuksia, jotka pyrin tunnistamaan ja nostamaan esille.”
Kosken luokasta kantautuu käytävälle usein paitsi naurua myös taputuksia. ”Meillä taputetaan onnistumisille. Tällainen huomio oli aluksi joillekin suorastaan hämmentävää. Kaikki eivät ole tottuneet saamaan osakseen kannustusta.”
Koski ohjaa myös ryhmänsä opiskelijoita huomaamaan toistensa onnistumiset. ”Nyt kun opiskelua on takana muutama viikko, opiskelijat bongaavat niitä jo hyvin ja osaavat sanoittaa kehunsa toiselle.”

Koski kertoo iloisena ja ylpeänä seuraavansa, miten syksyllä vielä hiljaisesta opiskelijasta kuoriutuu opintojen edetessä itseensä luottava ja suomen kieltä rohkeasti käyttävä toimija.
YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään syyskuun 8. päivä. Päivän tarkoituksena on korostaa lukutaidon elintärkeää merkitystä ihmisoikeutena, joka edistää koulutusta, tasa-arvoa, hyvinvointia ja kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti.
Hyvä tietää
Lahden kansanopistossa opiskelee lukuvuonna 2025-26 kolme aikuisten luku- ja kirjoitustaidon ryhmää. Vuosittain noin 30-45 maahanmuuttajataustaista aikuista oppii opistossa luku- ja kirjoitustaidon. Aikuisten perusopetuksessa lukutaitovaiheesta peruskoulun päättövaiheeseen (yläkoulun oppimäärä) edetään keskimäärin 2,5 vuodessa.
Teksti: Leena Mattila. Kuvat: Jani Enqvist