Annica Hentilän teos, jossa lautasella kolme erilaista kakkua tai jälkiruokaa.

Uskomaton tsemppivuosi

Annica Hentilä opiskeli Vapaan akatemian Taidekoulutuksessa kuvitusta ja graafista suunnittelua. ”On mahdotonta tiivistää muutamaan sanaan, millainen vuosi Vapaassa akatemiassa oli. Tapahtui niin paljon ja opin niin paljon. Koulutus toimi mulle juuri niin kuin ajattelinkin. Pääsin haluamaani kouluun ja varmistuin siitä, että tämä todella on mulle oikea ala.”

”Hain keväällä 2023 Muotoiluinstituuttiin, mutta opiskelupaikka jäi saamatta. Vapaan akatemian Instagram-julkaisuista päättelin, että tuo voisi sopia mulle. Saatoin niitä kuvia katsellessa kyllä miettiä, oonko riittävän hyvä tuonne, vaikka sellainenhan on turhaa, koska akatemiaan tullaan oppimaan.

On mahdotonta tiivistää muutamaan sanaan, millainen vuosi Vapaassa akatemiassa oli. Tapahtui niin paljon ja opin niin paljon. Lisäksi sain hyviä ystäviä. Meillä oli sairaan ihana ryhmä ja hyvä ryhmähenki. Mitä paremmin opittiin tuntemaan toisemme, sitä helpompaa oli jutella toistemme töistä ja antaa niistä palautetta. Täällä ei tarvitse olla tietynlainen. Erilaiset ihmiset adaptoituvat juttuihin ja tukevat toisiaan.

Olin aina ennekin kuvaillut itseäni hyväksi ryhmätyöskentelijäksi, mutta täällä oikeasti opin, miten työskennellään ryhmässä ja työstetään projekteja. Aiemmassa ammatissani työ oli itsenäistä ja vuorovaikutusta lähinnä asiakkaiden kanssa.

”Opettajien intohimosta inspiroitui itsekin. He olivat superhyviä!”

Olin tänne tullessani tehnyt paljon digitaalista taidetta, mutta esimerkiksi guassimaalaus tai julistetaide oli ihan vierasta. Valokuvaustakaan en ollut ajatellut opiskelevani. Uusista tekniikoista ja työskentelytavoista oli kuitenkin helppo innostua. Alun ihmettelyn jälkeen huomasin usein ajattelevani, että täähän on kivaa tai että tällaistahan voisin ruveta tekemään. Opettajien intohimosta inspiroitui itsekin. He olivat superhyviä.

Guasseja teen edelleen, ja valokuvaus on jäänyt harrastukseksi, mutta graafinen suunnittelu ja kuvitusten tekeminen on edelleen mun omin ala ja sellaisena varmaan pysyy. Upeinta olisi tulevaisuudessa tehdä esimerkiksi albumin kansia suosikkiartistille, mutta innostun kyllä monenlaisesta visuaalisesta taiteesta ja muotoilusta. Sellaista löysin viimeksi Cittarin pihasta, sähkökaapin kyljestä.

Muotsikan pääsykokeisiin valmentautumisessa vuosi oli uskomaton tsemppi. Nyt kun paikka visuaalisen viestinnän muotoilun koulutusohjelmassa on mun, tiedän paremmin, mihin oon ryhtymässä. Taidekoulutus toimi mulle juuri niin kuin ajattelinkin. Pääsin haluamaani kouluun ja varmistuin siitä, että tämä todella on mulle oikea ala.

Annica Hentilän julistekurssin harjoitustyö
”Julistetaidetta en ollut aiemmin tehnyt, mutta siitäkin oli helppo innostua.”

Kuka?

Annica Hentilä, mustiin pukeutunut nuori nainen, pitkät vaaleat hiukset poninhännällä
  • Annica Hentilä, 27
  • kotoisin Lahdesta
  • kosmetologi
  • opiskelija Vapaassa akatemiassa lukuvuonna 2023-24
  • opiskelija LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa 2024-
  • tykkää pelata Simsiä
  • sydäntä lähellä eläinten oikeudet
Annica Hentilän digitaideteoksessa naisen muotokuva

Teksti: Leena Mattila

Henkilökuva: Radek Karkulowski

Kuvat: Annica Hentilä

Haku Vapaan akatemian Taidekoulutukseen

Lukuvuoden 2024-25 opintoihin haetaan 4.8. mennessä.

Taidekoulutuksen aloja ovat kuvataide | kuvitus ja graafinen suunnittelu | peligrafiikka | valokuvaus ja video.

Klikkaa linkistä auki koulutusten esittelyt ja hakuohjeet!

 

Pin It on Pinterest