Avaa tie väylähakuun tai kurkistusikkuna oppiaineeseen ja yliopisto-opiskeluun.

Lahden kansanopisto & Vapaa akatemia tarjoaa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston yhteistyöoppilaitoksena mahdollisuuden suorittaa erityispedagogiikan perusopinnot (25 op) opintosetelimaksulla.
Jopa 30 opintopisteen laajuisiin maksuttomiin avoimen korkeakoulun opintoihin oikeuttava opintoseteli on valtion myöntämä etuus nuorille aikuisille, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
Osallistuja
– on suorittanut ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa (ylioppilastutkinto, ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto) 1.12.2025 jälkeen
– on alle 29-vuotias toiselta asteelta valmistuessaan ja
– on hakenut korkeakoulujen kevään yhteishaussa, mutta ei ole saanut tai ei ole ottanut vastaan saamaansa opiskelupaikkaa toisen asteen tutkinnon suorittamisen ja lain voimaantulon jälkeen.
Vapaan akatemian järjestämien erityispedagogiikan perusopintojen järjestämistapa ja aikataulu sopii erityisesti niille, jotka tähtäävät keväällä 2027 väylähakuun. Opintosetelillä opiskelu tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua alaan ja yliopisto-opiskelun suoritustapoihin ja vaatimuksiin.
Opinnot suoritetaan kevyen ryhmänohjausmallin mukaisesti, mikä tarjoaa asiantuntija-opettajan ja ryhmän tuen oppimiseen ja opintojen edistymiseen. Opiskelu on mahdollista työn tai tavoitteellisen harrastuksen ohessa.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 23.8. mennessä: Erityispedagogiikan perusopinnot
Lisätietoja väyläopinnoista: erityispedagogiikan väyläopinnot