Blogit

Hankehaukahtelua, osa 5: Etanan matelusta jäniksen juoksuun

jänis on loikannut ilmaan nurmella

Marraskuu on se kuukausi, jolloin ikkunasta katsottuna kaikki on samaa harmaata: taivas, katu ja välillä myös oma mieliala. Sade ropisee ikkunaan jo iltapäivällä pimenevässä valossa, ja tuntuu, että koko maailma on vaihtanut hitaammalle vaihteelle. Tai ehkä se ei ole pelkkä tunne. Ehkä työssäkin kaikki oikeasti hidastuu.

Meidän projektissa työt seisoivat monella osa-alueella monta viikkoa siksi, että odotimme tietosuojaselosteen hyväksyntää kyselytutkimusta varten. Se on yksi asiakirja, mutta samalla myös portti, jonka läpi monen muun asian pitäisi päästä kulkemaan. Totta kai kaiken pitää olla kunnossa, ja siksi on tärkeää, että hiomiseen käytettiin aikaa.

Tässä näkyy yksi tämän työn ikävistä puolista: yksi työ ei ole koskaan vain yksi työ. Se linkittyy moneen muuhun, ja kun yksi osa-alue jää odottamaan, myös muiden eteneminen tyssää. Toki odotellessa jalostettiin ja edistettiin monia asioita, mutta melkein kaikki palaa lopulta takaisin siihen yhteen odottavaan asiaan.

Yhteistä aikaa etsimässä

Odottaminen on kummallista työtä: se ei näy mitenkään, mutta se väsyttää enemmän kuin moni muu näkyvä työvaihe.

Kaiken lisäksi osa tärkeistä ihmisistä on lomalla. Kun yksi palaa, toinen lähtee. Tuntuu melkein siltä, että joku olisi koreografioinut asian: ketjun jokaisessa lenkissä on aina joku poissa, eikä kalenterista löydy yhtä hetkeä, jolloin kaikki työhön tarvittavat olisivat samaan aikaan paikalla. Tapaamisia ei saada sovittua, viestit odottavat vastausta – ja työt seisovat.

Tämä muistuttaa minua edellisen tekstini seitistä. Kun yksi lanka on poikki, koko kuvio tärisee – vaikka kukaan ei olisi tehnyt mitään väärin. Joku vain on lomalla, ja se riittää.

Parhaat hetket juoksee nopeaan

Ja sitten tulee vihdoin jotakin positiivista. Yhtäkkiä on todella paljon tehtävää, kalenteriin ilmestyy kokous toisensa perään, ja asiat alkavat edetä nopeasti. Etana vaihtuu pikavauhtia juoksevaan jänikseen, eikä ehdi edes ihmetellä, milloin käänne tapahtui.

Ehkä juuri tämä on projektityön rytmi: pitkä odotus, ja sitten kaikki kerralla. Marraskuu ei ole sen vähemmän harmaa, mutta harmaus tuntuu kevyemmältä, kun tietää, että odotuksella on loppu. Jään silti miettimään, voisiko tämän rytmin tasata – jotta etana ei tuntuisi niin hitaalta, eikä jänis niin hengästyttävältä.

Teksti: Emilia Riipinen
Kuva: Przemysław Iciak, iStock by Getty Images

Tagit:

Pin It on Pinterest