Taideyliopiston avoimen yliopiston kurssilla pysähdytään unien äärelle ja opitaan hyödyntämään unimaailman kanssa käytävää dialogia kirjoittamisen prosesseissa. Kirjailija Maria Peuran johdolla tehdään unikirjoitusharjoituksia, jotka voivat tarjota sytykkeitä tarinan syntymiseen ja avata kirjoittamisen lukkoja.
Kurssi sopii erityisesti kirjoittamista jo jonkin verran harrastaneille, Tehtävänannot ottavat kuitenkin huomioon osallistujien moninaiset lähtökohdat. Tärkeintä on aktiivinen läsnäolo sekä halu oppia uutta ja toimia ryhmässä.
Kurssilla opitaan tulkitsemisen sijaan ymmärtämään unimieltä, kuitenkin koko ajan niin, että unet ja tiedostamaton ovat kirjoittamisen palveluksessa.
Sisältö
Kurssilla tehdään kirjoitusharjoituksia ja hyödynnetään uniprosessitekniikkaa, jota opettaja Maria Peura on kehitellyt ullmanilaisen uniseminaarimallin innoittamana. Lisäksi kokeillaan jungilaista imaginaatioharjoitusta.
Harjoitusten tekeminen ei edellytä omien unien muistamista. Ryhmän yhteinen unimieli aktivoi kunkin omaa alitajuntaa ja riittää siten kirjoittamisen inspiraatioksi.
Kurssilla tutustutaan erilaisiin tapoihin palauttaa unia mieleen, tärkeimpänä työkaluna unipäiväkirja ja sen erilaiset muunnelmat.
Jokaiseen kurssipäivään kuuluu rentoutus, eräänlainen ohjattu päiväuni.
Tavoitteet
Kurssin käytyään opiskelija
tuntee tapoja käydä dialogia unimaailman kanssa ja hyödyntää unia ja tiedostamatonta kirjoittamisen prosessissa
hallitsee erilaisia tekniikkoja, joiden avulla voi päästä käsiksi aiemmin tiedostamattomiin kirjoittamisen esteisiin ja vähentää kirjoittamiseen liittyvää itsesensuuria
tunnistaa taiteelliseen työhön liittyvää psyykkistä kuormitusta ja osaa erilaisten harjoitteiden avulla luoda itselleen sopivia kirjoittamiseen liittyviä rutiineja
Taideyliopiston opintorekisteriin kirjattava hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista läsnäoloa kurssilla ja annettujen tehtävien tekemistä.
Osallistujan on mahdollista saada henkilökohtaista palautetta kurssitehtävistään.
Ohjelma
Kurssi rakentuu kahdesta lähiopetuksen viikonlopusta sekä osallistujan itsenäisestä työskentelystä annettujen tehtävien pohjalta.
Huom.! Ohjelmatiedot ovat ennakkotietoja. Muutokset mahdollisia.
Lähiopetuksen viikonloppu 1
pe 2.10. klo 17.00-20.15
la 3.10. klo 10.00-15.30
su 4.10.2026 klo 10.00-14.30
Välitehtävä ja etäohjaus
Itsenäistä kirjoitustyötä annettujen tehtävien pohjalta.
to 8.10. klo 17.00-18.30 opettaja vastaa kysymyksiin ja ohjaa itsenäistä työskentelyä Zoom-etätapaamisessa
Lähiopetuksen viikonloppu 2
la 17.10. klo 10.00-15.30
su 18.10.2026 klo 10.00-13.45
Maria Peura. Kuvaaja: Marjo Tynkkynen, Blindspot Photo Oy. Kuvan lähde: Otava
“Lukeminen on sisäänhengittämistä, kirjoittaminen uloshengittämistä. Mykkyys. Kirjoittaminen on kädenojennus. Se on avunhuuto. Se on tapa taistella, tapa etsiä huomiota. Tapa miellyttää. Kirjoittaminen on sisäistä vinkunaa, järjestyksen etsimistä tunteiden kaaoksessa. Kirjoittaminen on kuuntelemista. Maailman hahmottamista. Maailmojen hahmottamista. Kirjoittaminen on sillan rakentamista.”
Opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Opintomaksu
290 €
Opintomaksu on mahdollista maksaa 1-2 erässä.
Maksuehdot
Peruutusmaksua ei peritä, mikäli peruutus tehdään ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
Mikäli osallistuja peruu hakuajan päätyttyä jo vahvistamansa paikan ennen opintojen alkua tai keskeyttää jo aloittamansa opinnot, opintomaksu peritään täysimääräisenä.
Ota yhteyttä!
Lisätietoja koulutuksesta antaa kehittämispäällikkö Leena Mattila, leena.mattila@lahdenkansanopisto.fi, 040 838 9515
Ilmoittaudu koulutukseen!
Ilmoittautuminen alkaa 20.4. ja päättyy 13.9.2026. Ennen ilmoittautumista tutustu huolellisesti peruutus- ja keskeytysmaksuihin kohdassa Maksuehdot.
Kurssi toteutetaan, mikäli osallistujia on riittävästi.