Koulutusta ei toteuteta lukuvuonna 2017-18.

Sukella pintaa syvemmälle Japanin kiehtovaan kulttuuriin. Kiinnostu kielen koukeroista. Astu avoimin mielin uuteen. Innostu ryhmästä ja löydä paikkasi siinä. Hanki kielitaito ja kulttuurintuntemus, jotka saavat osaamisesi erottumaan.

Linja sopii lukion käyneille tai vastaavat tiedot ja opiskelutaidot hankkineille, yliopistoon aikoville sekä työelämässä Japani-tietoutta tarvitseville.

Koulutuksen sisältö

Kieliopinnot

 japanilainen tavumerkistö  kanji-merkit (aktiivisesti noin 200 merkkiä)  kirjallinen ja suullinen ilmaisu

Muut opinnot

 katsauksia perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin  katsauksia Japanin nykykulttuuriin  Japanin kirjallisuus ja taiteet  Japanin historia ja yhteiskunta  Japanin uskonnot ja ideologiat

Hyvä tietää

Japanin kieltä opiskellaan päivittäin koko lukuvuoden ajan. Kielenopiskelu on vaativaa, mutta intensiivisille kieliopinnoille tuo vastapainoa kulttuuriopintojen kokonaisuus, jossa kulttuurin eri osa-alueisiin tutustutaan mahdollisuuksien mukaan myös tekemisen kautta (esim. teeseremonia, kalligrafia yms.).

Luokkahuonetyöskentelyn lisäksi opiskellaan kirjallisuutta ja taiteita mm. luku- ja opintopiireissä sekä kirjoitetaan oppimispäiväkirjoja eri aihealueilta.

Avoin yliopisto

Japanin kielen kurssit (yht. 12 op) ovat Turun yliopiston Kielikeskuksen opetussuunnitelman mukaista avoimen yliopiston opetusta. Linjan opiskelijat suorittavat opintovuoden aikana myös Jyväskylän avoimen yliopiston kurssin Kirjoitusviestinnän perusteet (3 op). Lisäksi opiskelijan on mahdollista valita avoimen yliopiston kieliopintoja.

Lisätietoja

vastuuopettaja Leena Kinberg
leena.kinberg@lahdenkansanopisto.fi
p. 050 592 9491

Valintaperusteet

Opiskelumotivaatiosi ja kiinnostuksesi koulutusalaa kohtaan on keskeinen kriteeri opiskeljavalinnassa. Vastaa sen vuoksi harkiten ja huolella hakulomakkeen kohtaan, jossa kysytään perusteluja koulutukseen hakeutumiselle.

Opintomaksut

Opiskelu kansanopistolinjalla on maksullista: Opintomaksut
Päätoiminen opiskelu oikeuttaa opintotukeen, ja opistolla asuminen oikeuttaa asumislisään. Lisätietoa: opintomaksut ja opintojen rahoittaminen.

Hakeminen

Haku koulutukseen on päättynyt. Hakijoihin on otettu opistolta yhteyttä.

Pin It on Pinterest