Vapaa akatemia: Taide-, tiede- ja teatteriopintoja keskellä Lahtea!

Vapaa akatemia

Lukuvuoden mittaiset Taide-, Tiede- ja Teatterikoulutus korkeakouluopintoihin tähtääville.

Avoimen yliopiston opintoja työn ohessa ammatillisen osaamisen täydentäjille.

Senioriakatemian kursseilla taidetta, kulttuuria ja hyvinvointia kolmanteen ikään ehtineille.

Viihtyisät ja toimivat opetustilat keskellä Lahtea.

Hyvä tietää

Opiskelu Taide-, Tiede- ja Teatterikoulutuksessa on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen vähentämättä tukikuukausia tutkintotavoitteisesta opiskelusta.

Avoimen yliopiston ja Senioriakatemian opinnot sopivat työn tai muun päätoimen oheen. Opetusta järjestetään pääasiassa viikonloppuisin.

”Olen saavuttanut paljon sellaista tietoa, jota en olisi muualta saanut. Olen oppinut asioita, joita en olisi muualla oppinut. Ja ennen kaikkea olen saanut enemmän tukea ja apua kuin olen edes osannut toivoa.”

Pin It on Pinterest