Orvokin odotus -animaatio

Etusivu > opintolinjat > Taide ja viestintä > Elokuva > Haastateltavana Roope Ronkainen

Haastateltavana elokuvaopiskelija Roope Ronkainen

Miksi valitsit elokuvaopinnot?
Olen aina ollut kiinnostunut teatterista, tarinankerronnasta, musisoinnista ja elokuva tuntuu yhdistävän nämä kaikki asiat sekä pystyy luomaan niistä uusia kokonaisuuksia. Tietenkin myös elokuvien katselemisen kautta.

Miksi Lahden kansanopisto?
Hyvä ystäväni oli siellä viime vuonna teatterilinjalla. Häneltä kuulin että talossa on hyvä ilmapiiri, oppilaat ovat mukavia ja opetus laadukasta.

Millainen opintovuotesi oli?
Se oli äärimmäisen antoisa. Lähdin kyllä hieman ex tempore –olotilalla, jopa epäröivästi katsomaan ja tutkimaan, mutta odotukset ylittyivät aika reippaasti vuoden mittaan.

Oliko opiskelu haastavaa?
No, meillä kaikillahan on omat vahvuusalueemme; näytteleminen oli mulle helpompaa, kameratekniikka taas alussa ei. Toisaalta elokuvalinjan tapa opiskella, eli tekemällä oppii, oli äärimmäisen hyvä. Siinä kynnys ylittyi nopeasti.

Ohjasit keväällä animaation Orvokin odotus. Kerro hieman tästä hienosta duunista.
Ryhmätyönähän me se käsikirjoitus vähitellen sorvattiin… paljon se tekemistä myös vaati, mutta lopputulokseen ollaan oikein tyytyväisiä. Visuaalisuuteen auttoi minun uuden kameran mahdollisuudet sekä tietenkin Konstan tunnit jälkitöiden parissa. Olen tyytyväinen myös siihen säveltämääni musiikkiin, se loksahti paikalleen aika luonnollisesti.

 

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on? Aiotko jatkaa alalla?
Näillä näkymin yritän päästä Aalto-yliopistoon opiskelemaan käsikirjoitusta. Toivottavasti jo vuoden päästä.

Mitä vinkkejä antaisit alasta kiinnostuneille ja Lahden kansanopistoa harkitseville?
Jos on pienikin palo sisimmässään niin kannattaa lähteä tekemään unelmistaan totta NYT… ei pidä jäädä epäröimään ettei myöhemmin kadu. Ja näkee että onko tämä se minun juttu. Minulle Lahti oli siihen erittäin hyvä paikka.