
Etusivu ›
Ajankohtaista ›
Vuorikadun koulu 2010 - tapahtumia
Vuorikadun koulu 2010 - tapahtumia
Lahden kansanopisto on ottanut vuoden 2010 alusta opetuskäyttöön Lahden kaupungilta ostamansa ja kunnostamansa Vuorikadun koulun.
Avoimien ovien iltapäivä Vuorikadun koululla
Lahden kansanopisto ja Harjulan kansalaisopisto järjestävät to 25.2.2010 klo 14 – 18 avoimien ovien iltapäivän Vuorikadun koululla (Vuorikatu 13, Lahti). Lahtelaisille tarjoutuu tilaisuus tutustua Lahden kansakouluna vuonna 1902 aloittaneen rakennuksen uusittuihin tiloihin ja uusiin toimijoihin.
Avoimien ovien iltapäivän päätteeksi klo 18 halukkaat voivat osallistua professori Oiva Turpeisen yleisöluennolle, joka käsittelee tauteja väestöhistoriallisena kysymyksenä Suomessa. Luennon otsikko on Nälkä vai tauti tappoi? Luento on osa sairauksien ja terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa käsittelevää luentosarjaa.
Avoimet luentosarjat Vuorikadun koululla
Koulun käyttöönottoa juhlistetaan tarjoamalla yleisölle kaksi esitelmäsarjaa lukuvuoden 2009-2010 aikana.
Koulutuksen ja sivistyksen historiaa käsittelevä luentosarja alkaa marraskuussa 2009. Sairauksien ja terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa käsittelevä sarja puolestaan alkaa 7. tammikuuta 2010. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Luentosarjat järjestetään yhteistyössä Harjulan kansalaisopiston kanssa.
|
Esitelmäsarja Ihmiskäsitykset ja koulutus lännessä antiikista 2000-luvulle kysyy alaotsikossaan, riittääkö koulutus vai tarvitaanko sivistystäkin. Luennoitsija VTT, DEA, dos. Jussi Raumolin käsittelee kahdentoista luennon sarjassa länsimaista sivistyshistoriaa suhteessa nykypäivään.
Raumolin on monipuolisen akateemisen uransa aikana keskittynyt koulutus- ja sivistyskysymysten lisäksi mm. kehitysyhteistyön ja kestävän kehityksen tutkimukseen. Hänet tunnetaan värikkäänä ja kansantajuisena puhujana.
|
 |
Luennoille ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet.
Avoin luentosarja
VTT, DEA, dos. Jussi Raumolin:
IHMISKÄSITYKSET JA KOULUTUS LÄNNESSÄ ANTIIKISTA 2000-LUVULLE - Riittääkö koulutus vai tarvitaanko sivistystäkin?
Keskiviikkoisin klo 18.00 – 19.30, Harjukatu 46, auditorio
11.11. Johdanto luentosarjaan
18.11. Kokonaisvaltaisen sivistyksen ihanne – Paideia antiikin Kreikassa 500–300 eKr.
25.11. Hellenistinen aika ja Rooman imperiumin aika 300 eKr. – 500 jKr.
2.12. Katolisen kirkon opetusmonopoli 500–1500
9.12. Keskiajan tiedon katedraalit 1100–1300
Keskiviikkoisin klo 18.00 – 19.30, Vuorikadun koulu, Vuorikatu 13
13.1. Ristiriitojen ja jäykistymisen aika 1500–1700 – uskonsotien ja itsevaltiaiden aikakausi
20.1. Valistusajatukset ja vallankumoukset (1700-luku) – sivistys yksilönvapauden perustana
27.1. Humanistiset reformit (1800-luku) – aika ja kulttuuri sivistyksen muovaajina
3.2. Materialistiset ja psykobiologiset ideat (1850– ) – sivistys yhteiskunnallisena ja periytyvänä ominaisuutena
10.2. Taloudellisesti ja teknologisesti määritetty koulutusidea (1945– ) – sivistys yhteiskunnallisen hyödyn palveluksessa
17.2. Reformipedagogia ja keskustelu koulutusvaihtoehdoista (1900– )
24.2. Kohti kestävän kehityksen koulutusta? (1987– ) – sivistys ihmiskunnan tulevaisuuden ehtona
Avoin luentosarja
TERVEYS - SAIRAUS. -Sairauksien ja terveyskäsitysten kulttuurihistoriaa.
Torstaisin klo 18.00 – 19.30, Vuorikadun koulu, Vuorikatu 13
7.1.
FT, dos. Heikki Mikkeli (Helsingin yliopisto):
Terveyden lähteillä. – Länsimaisten terveyskäsitysten historiaa.
14.1.
LKT, dos. Heikki S. Vuorinen (Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto):
Tartuntatautien ja kansanterveyden historiaa Suomessa
21.1.
THT, dos. Markku Myllykangas (Itä-Suomen yliopisto):
Yhteiskunnan medikalisoituminen ja taikauskon leviäminen terveydenhuoltoon
28.1.
VTT Minna Uimonen (Helsingin yliopisto):
Hermostumisen aikakausi. – Neuroosit 1800- ja 1900-lukujen suomalaisessa lääketieteessä.
4.2.
FT, dos. Petteri Pietikäinen (Helsingin yliopisto):
Terveys kauppatavarana. – Tarttuvat diagnoosit historioitsijan silmin.
11.2.
LL, VTM Helene Laurent (Helsingin yliopisto):
Suuri täisota. – Pilkkukuumeen torjunta Suomen jatkosodassa 1941-1944.
25.2.
Prof. Oiva Turpeinen:
Nälkä vai tauti tappoi? – Taudit väestöhistoriallisena kysymyksenä Suomessa.
11.3.
YTM Hannele Harjunen (Jyväskylän yliopisto):
Ruumiin muokkaus ja normit historiassa ja nykypäivänä
Lahden kansanopisto - Harjukatu 46, 15100 Lahti
|