Etusivu Opiskelu Hostel / majoitus Muut palvelut Yleistä Ajankohtaista Projektit Yhteystiedot
 


Etusivu › Ajankohtaista › Teatterilinjan juhlavuosi

Lahden kansanopisto - 25 vuotta teatterikoulutusta Lahdessa

Lahden kansanopiston teatterilinja (aiemmin näyttämötaiteen linja) on toiminut yhtäjaksoisesti lukuvuodesta 1983-84 alkaen. Teatterilinjan käyneitä on lähes 500. Heistä huomattava osa työskentelee näyttelijänä, ohjaajana tai muussa alan ammattissa. Osa on päätynyt muille aloille. Yhteistä kaikille lienee kuitenkin se, että vuosi Lahden kansanopistossa on ollut heille merkittävä vaihe elämässä. Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman kertoo Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa 11.4.09 näin: "Lahden-vuosi muutti täysin elämäni suunnan. Rokkitoiminta jäi pois, ja taiteen maailma alkoi avautua. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että saatan osata jotakin."

Teatterilinjan käyneiden luettelosta löytyy Björkmanin lisäksi muitakin tuttuja nimiä: Outi Mäenpää, Ilkka Koivula, Markku Arokanto, Tapani Kalliomäki, Krista Kosonen...  Kaikki teatterilinjan käyneet

Teatterilinjan 25-vuotisjuhlaa vietetään lukuvuonna 2008-09. Juhlavuoden päätapahtuma oli sunnuntaina 19.4. pidetty juhlaseminaari. Seminaarissa teatteriuransa alkutaivalta muistelivat ja sen merkitystä pohtivat Lahden kansanopiston entiset opiskelijat teatteriohjaaja Timo Rissanen (vuosikurssi 1983 - 84), näyttelijä Teijo Eloranta (1986 - 87) ja näyttelijä Tommi Korpela (1989 - 90). Teatterilinjan pedagogiikkaa pohtivat entiset linjanjohtajat Yrjö Juhani Renvall (1983 - 87) ja Marietta Tevajärvi (1989 - 2002) sekä kevään 2009 linjanjohtaja Lumikki Kouki. Tutkija Mikko Kanninen (vuosikurssi 1993 - 94) Tampereen yliopistosta alusti aiheesta Näytteleminen nykyteatterin moninaisessa kentässä

Teatterialan koulutusta, johon voit hakea nyt:


Lahden kansanopisto - Harjukatu 46, 15100 Lahti